tiistai 1. toukokuuta 2018

Sortoa vastaan

Kuuntelen työväenlauluja radiosta ja niissä puhutaan vapauden kaihosta, sortoa vastaan. Mieleni on ilman muuta Nicaraguan verisissä tapahtumissa, jossa kuoli noin 40 nuorta ja moni päättyi vankilaan (luku vaihtelee).

Eilen Ortegan hallinto järjesti massatapahtuman Managuan keskustassa. Kuten aiemminkin muissa hallituksen megatapahtumissa, ihmisiä kuljetettiin kaukaakin busseissa. Ortega sanoo olevansa valmis neuvotteluun ja että tapahtunutta tutkitaan jotta oikeus toteutuisi. Ongelma on siinä, että tutkimus ei voi tulla hallituksesta, kuten nyt on tapahtumassa, vaan tutkimuksen olisi oltava itsenäisen järjestön tai elimen tekemä. Kyynisesti presidentti totesi, että syyllisiä etsitään. Kuinka kaukana ne mahtoivat olla? Nauraisin ellei asia olisi niin vakava ja surullinen.   

Suomessa ja maailmalla moni ihminen marssii tänäänkin vääryyttä vastaan.  Vappupuheissa korostuu nykyisen hallituksen tekemiset, jotka ovat ajaneet heikossa asemassa olevia ihmisiä ahdinkoon. Ikäihmisten hoidossa on yhä suuria puutteita, ja samoin pieneläkeläisten ja työttömien tilanne on hankala. Ero hyvinvoivien ja yhteiskunnan polkemien välillä kasvaa, myös ideologisesti ja puheissa.

Maailmassakin tapahtuu pahoja vääryyksiä, niin lännessä kuin muualla. Yksi tämän hetken pahimmista vääryyksistä on turvapaikanhakijoiden ja siirtolaisten kohtelu rikkaissa maissakin. Mainitsen kaksi maata, koska olen seurannut viime aikoina uutisointia niistä. Venezuelassa ja Nicaraguassa niin sanotut vasemmistohallitukset sortavat ja tappavat kansaansa.  

Tuntuu turhalta tehdä jakoa oikeiston ja vasemmiston välillä. Oikea jako onsortajien ja sorrettujen välillä. Solidaarisuus vääryyttä kärsiviä kohtaan on aina oikein, oli vääryyden tekijä oikeistolainen tai vasemmistolainen tai tapahtuiko vääryys lähellä vai kaukana.  
Hyvää vappua!
Helsinkiläisen ravintolan edessä.

Ei kommentteja: