maanantai 30. lokakuuta 2017

Keskustelu Katalonian kriisistä perustuu jopa väärään tietoon

Tällä hetkellä Kataloniassa tehdään henkilövaihdoksia. Katalonian aluehallinnon johtohenkilöitä ja virkamiehiä on erotettu. Poliisivoimat, Mossos de Escuadra itse, varmistavat, että erotetut henkilöt saavat käydä rauhassa toimistoissa hakemassa omia tavaroita. Se tapahtuu rauhallisesti. Seuraan sen verran kuin voin Espanjan television suoria lähetyksiä. Kamerat eivät valehtele. Ilmeisesti vaalityö on jo käynnissä. Kaikkialla on kameroita ja tutut kasvot siellä ja täällä antavat lausuntoja toimittajille.

Viikonloppuna aikani on mennyt myös osittain oikaisemassa joidenkin keskustelijoiden väitteitä Kataloniasta ja erityisesti Espanjan ja Katalonian suhteesta. Separatistien propaganda on tehnyt tehtävänsä valitettavasti myös Suomessa. Tänään Uuden Suomen Puheenvuoroon on ilmestynyt Helsingin yliopiston oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori Jukka Kekkosen kirjoitus.

Kekkosen kirjoitus on aika hyvä analyysi tämän hetken Katalonian ja Espanjan tilanteesta, mutta myös Suomen median ja julkisen keskustelun pulmista aiheen ympärillä. 

” Suomen media, sosiaalisesta mediasta puhumattakaan on täynnä vääriä tietoja ja tulkintoja tilanteesta, mutta myös ideologista syistä nousevia kannanottoja, jotka ovat huolestuttavia demokraattisen oikeusvaltion periaatteiden näkökulmasta.

Samoin virheelliset vertailut ovat häkellyttävän yleisiä. Espanjan tilannetta ei voi verrata historian tai nykyajan diktatuureihin. Usein esitetty rinnastus Suomeen 1917 ontuu pahasti: Suomi syntyi Venäjän tsaarin vallan kukistettua ja bolsevikkien päästyä valtaan. Itsenäisyysajatuksen kannatus oli laajaa. Itsenäisyysjulistus merkitsi siteiden katkaisemisesta yksinvaltaiselle järjestelmään.”
Tässä linkki professori Kekkosen kirjoitukseen: Suomenkin mediassa väärää tietoa Katalonian tilanteesta

Muuten, tiedätte kai, että suomalainen kansanedustaja Mikko Kärnä (keskusta) onnitteli katalonialaisia ja hän kertoi valmistelevansa eduskunnalle aloitetta Katalonianitsenäisyyden tunnustamisesta englanninkielisessä tviitissä. Viikonloppuna katalonialaiset lehdet kiittelivät Kärnää ja Madridissa ihmeteltiin. Kataloniassa ja Espanjassa moni ymmärsi, että Mikko Kärnä on suomalainen ministeri ja jossain lehdissä kirjoitetiin jopa, että Suomi voi olla ensimmäinen valtio, joka tukee katalonialaisia separatisteja. Tietenkin piti selittää, että näin ei ole ja kirjoitin espanjankieliseen blogiin. Tässä linkki siihen kirjoitukseen.

Toistaiseksi vain kaksi maata ja puoli tunnustavat Katalonian itsenäisyyden. Ne maat ovat oletettavasti Venezuela. Tiedetään Nicolás Maduron avoimesta sympatiasta katalonialaisia separatisteja kohtaan. Se toinen maa on Kosovo. Kosovo itse julistautui itsenäiseksi Serbiasta 17. helmikuuta vuonna 2008. Suomi tunnusti Kosovon tasavallan samana vuonna maaliskuussa. Se puoli on Etelä-Ossetia.
 
Lista maista, jotka ovat antaneet tukensa Espanjan yhtenäisyydelle on pitkä. Moni johtaja on halunnut tehdä asia selväksi. Ymmärrän, koska mukana on paljon väärinymmärryksiä, kuten Kärnän twitti osoitti. Latinalaisesta Amerikasta esimerkiksi Meksiko, Kolumbia, Paraguay, Perú, Argentina y Bolivia pysyvät Espanjan puolella. 

 

Ei kommentteja: