torstai 25. tammikuuta 2018

Tuula Haataisen kampanjan loppumetrit

Tuula Haatainen on tavattavissa 26.1. Lohjan Amar’s Grillhouse -ravintolassa kello 12.00. Haataisen seurana on puoluesihteeri Antton Rönnholm ja kansanedustaja Joona Räsänen.

Lauantaina kauppakeskus Lohjantähdessä voit keskustella klo 12.30 euroedustaja Miapetra Kumpula-Natrin kanssa klo 12.30-13 ja kansanedustaja Eero Heinäluoman kanssa klo 13-14. Lohjalainen kansanedusta Joona Räsänen on paikalla klo 10.00-14.00.

Olisi mielenkiintoista olla mukana, mutta en valitettavasti pääse. Keskiviikkona sain noin 700 Tuula Haataisen mainosta. Tänään kävin jo laittamassa niitä postilaatikoihin. Huomenna ja lauantaina muun työn oheella, jatkan urakkani. Jos haluat tulla kanssani, viestittele! Tämä on yksi hyvä tapa osallistua Haataisen vaalikampanjaan.

Haja-asutusalueella asuvat äänestävät hekin, mutta täältä Lohjan reunakylistä ei Lohjan keskustalle mennä noin vain. Jokainen ääni on työn arvoinen.


Minusta Haatainen puhuu juuri niistä asioista, joista olen kiinnostunut. Sen lisäksi hän on osoittanut olevansa itse hyvin perehtynyt asioihin. Tuula Haatainen on kuin kuka tahansa suorapuheinen ja asiallinen suomalainen nainen, joka haluaa katsoa asioita myös sydämellä.

Tuula Haataisella on sydäntä sanoa.



Ei kommentteja: